Ainakin siltä se tuntui kun uutena vuotena mietti elämää eteenpäin... Syy siihen miksi vuoden vaihde tuntui erityisen merkittävältä on työkyvyttömyyseläkkeen päättyminen ja työttömäksi siirtyminen, olenhan kuitenkin ollut eläkkeellä koko täysi-ikäisyyteni ajan joten esim. toimeentulo on ollut kohtalainen ja vakaa vaikka onkin vain kotona. Titteliin "työtön" siirtyminen tuntui siis hyvin oudolta ja hankalalta kun on työkkärin kanssa pelaamisesta ihan pihalla. Oppia ikä kaikki.
Terapiakin loppui, ainakin kelan tukemana. Ei sillä että nykyään olisi niin suurta tarvetta käydä, ihan mieluusti luovuttaa aikansa jollekkin sellaiselle joka todella sen tarvitsee, tiedän että omalle loistavalle ja ihanalle terapeutillenikin olisi tulijoita enemmän kuin tarpeeksi. Käytyään terapiassa yli kymmenen vuotta kerran pari viikossa sen päättyminen tuntuu todella haikealta, varsinkin kun on 8 vuotta siitä ollut saman ihmisen hellässä huomassa niin se tuntuu hyvän ystävän menettämiseltä. Itsellänihän ei tunnetusti ole minkään sorttista ajan tajua ja varsinkin näin kotona ollessa päivät menettävät merkityksensä (hyvä kun välillä tajuaa edes missä kuussa mennään) niin itselläni terapia ajat ovat toimineet myös hyvänä kalenterina, tyylillä "onkohan tänään torstai?... ei, kävin terapeutilla toissa päivänä joten on pakko olla keskiviikko." :D En häpeä sitä että olen masentunut ja muuten ongelmallinen tapaus, elämän murjoma ihminen. Suosittelen terapiaa vahvasti kaikille joilla on elämänsa hallintaan vaikuttavia ongelmia esimerkiksi juuri masennuksen, yksinäisyyden, ahdistuksen tai vaikka pelkotilojen kanssa. Olkoon kyseessä vaikka syömishäiriö tai elämässä kohdannut kriisi, puhuminen voi oikeasti auttaa, kunhan jaksaa sinniä sen että hakee apua. Aikoinani kun päädyin tälle terapautille olin kuin murtunut kalossi sortuneen jalassa. En osannut osoittaa minkään sorttisia tunteita eikä elämässä mikään tuntunut miltään, pelkkä tyhjä kuori joka olisi vain halunnut kuihtua pois. Toki olen edelleen asteikossa vakavasti masentunut, mutta olen oppinut elämään ja olen oikeasti perkeleen ylpeä siitä kuinka paljon olen edistynyt vuosien aikana siitä mitä olin.
Tälläinen avautumis kirjoitus taasen, kamerassa odottaa kyllä kuvia uudesta tukasta ja parin edellisen iltahuvin meikkauksista. :) Seuraava postaus niistä, jääköön elämän angstaus omaksi osiokseen. :D
Terapiakin loppui, ainakin kelan tukemana. Ei sillä että nykyään olisi niin suurta tarvetta käydä, ihan mieluusti luovuttaa aikansa jollekkin sellaiselle joka todella sen tarvitsee, tiedän että omalle loistavalle ja ihanalle terapeutillenikin olisi tulijoita enemmän kuin tarpeeksi. Käytyään terapiassa yli kymmenen vuotta kerran pari viikossa sen päättyminen tuntuu todella haikealta, varsinkin kun on 8 vuotta siitä ollut saman ihmisen hellässä huomassa niin se tuntuu hyvän ystävän menettämiseltä. Itsellänihän ei tunnetusti ole minkään sorttista ajan tajua ja varsinkin näin kotona ollessa päivät menettävät merkityksensä (hyvä kun välillä tajuaa edes missä kuussa mennään) niin itselläni terapia ajat ovat toimineet myös hyvänä kalenterina, tyylillä "onkohan tänään torstai?... ei, kävin terapeutilla toissa päivänä joten on pakko olla keskiviikko." :D En häpeä sitä että olen masentunut ja muuten ongelmallinen tapaus, elämän murjoma ihminen. Suosittelen terapiaa vahvasti kaikille joilla on elämänsa hallintaan vaikuttavia ongelmia esimerkiksi juuri masennuksen, yksinäisyyden, ahdistuksen tai vaikka pelkotilojen kanssa. Olkoon kyseessä vaikka syömishäiriö tai elämässä kohdannut kriisi, puhuminen voi oikeasti auttaa, kunhan jaksaa sinniä sen että hakee apua. Aikoinani kun päädyin tälle terapautille olin kuin murtunut kalossi sortuneen jalassa. En osannut osoittaa minkään sorttisia tunteita eikä elämässä mikään tuntunut miltään, pelkkä tyhjä kuori joka olisi vain halunnut kuihtua pois. Toki olen edelleen asteikossa vakavasti masentunut, mutta olen oppinut elämään ja olen oikeasti perkeleen ylpeä siitä kuinka paljon olen edistynyt vuosien aikana siitä mitä olin.
Tälläinen avautumis kirjoitus taasen, kamerassa odottaa kyllä kuvia uudesta tukasta ja parin edellisen iltahuvin meikkauksista. :) Seuraava postaus niistä, jääköön elämän angstaus omaksi osiokseen. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti